Yrityksen perustaminen kasvua varten

Yrityksen perustaminen on merkittävä päätös ja vaatii hyvän valmistelun. Liikeidea on hyvä testauttaa asiantuntijioilla ja potentiaalisilla asiakkailla saaden varmistusta menestymisen mahdollisuuksista, edessä olevista haasteista ja asiakastarpeesta. Usein on mielekästä panostaa myös liiketoimintasuunitelman laatimiseen ennen, kuin edetään yrityksen perustamiseen. Suositelluin ja usein ainoa mahdollinen yhtiömuoto kasvuhakuiselle yhtiölle on osakeyhtiö.

Usein alkuun riittää 5.000 – 20.000 euroa tai jopa minimipääoma. Osakkaiden kannattaa varautua panostamaan taloudellisesti enemmän kuin alkuperäinen osakepääoma. Osakkeita kannattaa olla riittävä määrä, jotta niitä voidaan tarjota sijoittajille, neuvonantajille ja tuleville työntekijöille sopivina osuuksina. Osa pääomasta voidaan ohjata ylikurssirahastoon.

On myös mahdollista, että osa yhtiön osakkeista on yhtiöllä, joka myy ne tulevalle tiimin jäsenelle. Tällöin ei ehkä tarvita erillistä osakeantia uuden osakkaan mukaanottamiseksi. Asiantuntija-apu hyvältä kasvuyrityksen toimintaa ymmärtävältä tilitoimistolta tai juridiselta neuvonantajalta on tarpeen, jotta menetellään osakeyhtiölain mukaisesti oikein eikä aiheuteta tulevalle osakkaalle veroseuraamuksia.

Perustajien kannattaa miettiä keskenään, millaisin panoksin he ovat valmiit osallistumaan yhtiön kehittämiseen ja kasvattamiseen ja millä ehdoin voi luopua. Muista, että on parempi omistaa 10% kymmenen tai sadan miljoonan euron arvoisesta yhtiöstä kuin 100% lähes arvottoman yhtiön osakkeista, kun mukaan ei saatu osaajia eikä sijoittajia ja hyvä liikeidea happanee käsiin, kun kaupallistaminen epäonnistuu.

Osuuksien ei tarvitse olla tasaosuuksia, vaan on mielekästä jakaa osakekanta suhteessa kunkin perustajan panokseen yhtiön tulevan menestyksen kannalta. Liikeidean keksijän merkitys on suuri alussa, mutta menestyäkseen kaupallistamisessa ja kasvussa yhtiö tarvitsee osaavan johdon. Yleensä yrityksen johtoa on täydennettävä alun tuotekehitysvaiheen jälkeen. Pelisääntöjen osalta osakkaiden on erittäin suositeltavaa laatia osakassopimus (shareholders agreement).

Yhtiön nimen valinnassakin on omat koulukunnat. Keskeistä on, että nimi on rekisteröitävissä Kaupparekisterissä ja tarvittavat internet-domainit ja twitter-tunnukset ovat vapaana. Hyvä nimi viestii jotain yrityksen ‎toiminnasta. ‎Usein uudella kasvuyhtiöllä yrityksen ja tuotteen nimi ovat yhtenevät, ovat johdannaisia tai ainakin ovat yhdistettävissä toisiinsa – kahden tai useamman erillisen brandin kehittäminen on usein työlästä.

Kun hallinto on hyvällä mallilla, asiat ovat kunnossa tulevaa ajatellen. On helppo hakea mukaan uusia osakkaita ja sijoittajia sekä varmistutaan siitä, että menetellään osakeyhtiölain mukaan oikein eikä hallituksen jäsenet ota tietämättään tai huolimattomuuttaan henkilökohtaisia riskejä taloudelle ja maineelle.

Spinno yrityskehitysasiantuntijat voivat avustaa sinua näissä valmisteluissa – itse yrityksen perustaminen ‎onkin sitten lähinnä tekninen asia.‎ PRH:n sivuilta löytyy vapaasti saatavilla olevat pohjat osakeyhtiön perustamiseen.

Spinnon työkalukokoelmassa on valmiit asiakirjamallit ja pohjat osakeyhtiön perustamiseen, osakeyhtiön hallinnon toteuttamiseen sekä osakassopimukselle. Spinnon INSIGHT-koulutuksista saat asiantuntijan ohjeet, miten hallinto tai hallitustyöskentely kannattaa start-upissa järjestää. Lue sivuiltamme lisää, miten Spinno voi auttaa uusia kasvuhakuisia yrityksiä.

Jos haluat nopeasti palautetta liikeideastasi tai kaipaat vinkkejä yrityksen perustamiseen liittyvissä käytännön asioissa ota meihin suoraan yhteyttä tai jätä yhteydenottopyyntö.